Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotannosta poistuneet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotannosta poistuneet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. lokakuuta 2013

Seikkailu purkki pieni



Kun näin kaupan hyllyllä nököttämässä enää kolme kappaletta tätä pienempää purkkia, kävin mielessäni pikaisen kamppailun. Jättääkö ostamatta, vai ostaa tietäen että näitä ei kohta oikeasti enää missään ole. Ja niinpä ostin. Kai se isompi purkki vielä täytyy jostakin ostaa vaikka jossakin vaiheessa ajattelin että nämä jätän hankkimatta.. Seikkailu -sarja olisi sitten melkeinpä täysi.

Tsekkaa muumien tarjonta myös Scandinavian Design Centeristä! Sadan euron ostokset lähtevät toimituskuluitta tuoltakin, kuten monesta muustakin paikasta.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Muumimamma marjassa muki ja kulho







Mammasetti. Muki ja syvä lautanen / murokulho.

Jännityksellä jään odottamaan minkälainen väri tulee seuraavaksi. Pahoin pelkään että mennään samaan suuntaan kuin mitä hiljattain uusituissa Muumipeikossa ja Niiskuneidissä..

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Matala lautanen Muumipappa + virallista tietoa Arabiasta

Matala lautanen Muumipappa
Tämä on jäänyt laittamatta ilmeisesti aiemmin.. Tuollahan se hyllyssä on notkunut jonkun aikaa jo.

Tämä lautanen on uudempaa aaltoa, eikä pohjassa ole kuvaa. On siis vähemmän haluttava, ne alkuperäiset kun ovat keräilijälle parempia. Eipä siinä, tämäkin varmasti muuttuu tavoitellummaksi vuoden sisällä.

Arabian sivuilla on nyt tieto valikoimamuutoksista. Tässä poistuvien tuotteiden lista:

MUUMI
Muumipappa muki musta
Muumipappa kulho musta
Muumimamma muki punainen
Muumimamma kulho punainen
Yhdessä lautanen 19 cm sininen
Juoksujalka lautanen 19 cm keltainen
Muumitanssi lautanen 19 cm roosa
Kevätsävel lautanen 19 cm sininen

Tämähän ei ollut uutta sillä asiasta on saatu lukea jo aikapäiviä sitten, nyt vasta virallisilta sivuiltaan.. Kyselyyni en ole saanut asiakaspalvelusta vastausta vieläkään.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Seikkailu lusikka Hemuli








Onpa vaikea kuvata pientä kiiltävää metallilusikkaa iltahämärässä...
Kaupasta löytyi yksi ruttaantunut Seikkailu -lusikkapaketti, joka tietenkin piti ostaa pois lojumasta.

Hemuli tutkii lusikan päässä. Kuvio on kaiverrettu, musta. Hieno.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Muumikulho Seikkailu (kuvat ympäri kulhoa)

Edelliseen postaukseen tuli heti kommentti, josko voisin kuvata kulhon joka suunnasta. Ilmeisesti kommentoija halusi tietää onko kaikissa kulhoissa yksi kuva sivuttain.

Oletteko muuten huomanneet että näin todella on..?

Ota oma kulho siten että juokseva Muumipeikko on sinuun päin. Käännä kulhoa kuvien mukaan.

Kun Muumi alkaa jäädä vasemmalle, oikealta tulee esiin kuva Nipsusta, Muumipeikosta ja Nuuskamuikkusesta jotka löytävät hatun joka kuuluu joko Muumipapalle tai Taikurille.



Tämä kuva siis tulee esiin. Kun katsot oikein tarkkaan, oikeassa reunassa näkyy valkoinen pystysuora viiva joka erottaa tämän kuvan seuraavasta, joka on...








...sama kuva kuin äsken, paitsi että se on sivuttain..



Kulhoa kääntämällä esiin tulee...






... sama kuva josta näkyy vain Nipsu, sekä Seikkailun pääosassa juoksentelva Muumipeikko.









Vielä kulho alhaalta.

Kulho Seikkailu

Sainpas napattua kauppareissulta Seikkailu-kulhonkin mukaan. Jotenkin tuo kulho on päässyt livahtamaan niin että en ole hoksannut sitä ostaa aiemmin.



Kuvanlaatu on vähän huono kun puhelimella taas kuvailin..
Ostin myös toisen kivan asian, joko itselleni tai sitten arvonnassa eteenpäin annettavaksi, riippuu nyt aivan siitä tuleeko tuon yhden palkinnon lisäksi enää muita arvottavaksi... Riippuu teistä!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Mielenkiintoista...

Laitoin Arabian asiakaspalveluun kyselyä liittyen noihin valikoimamuutoksiin. Olen saanut pari yhteydenottoa ja koska itsekin olen ihmetellyt asiaa niin päätin lähestyä suoraan tahoa joka osaa kysymyksiin vastata.

Kysyin siis että pitääkö paikkansa että matalat lautaset sekä Muumipappa- ja Muumimamma- sarjat poistuvat vuoden vaihteessa. Näinhän on nähtävillä eräällä ruotsinkielisellä facebook-sivulla. Lisäksi kysyin uudesta, Seikkailun korvaavasta sarjasta jota kuvastakin päästään jo ihmettelemään. Miksi keräilijöille ei kerrota tuotemuutoksista kuin vasta ihan hetki etukäteen?
Yhteydenottojen perusteella olen saanut kuvan että moni tekee kuten itsekin; tuotannossa olevia tuotteita ei osteta kokoelmiin, sen sijaan käyttöön. Kun valmistaja ilmoittaa tuotteen valmistuksen lopettamisesta, ostetaan kokoelmaan uudet kappaleet.
Jos nyt loppuu edellä mainitut, tarkoittaa se taas 8 eri astiaa. Juuri lähti tuotannosta yli kymmenen astiaa. Arvo nousee aika suureksi mitä pienessä ajassa pitää sitten satsata että ehtii ostaa omansa..

Arabian omat nettisivut ovat tulleet aikakoneella suoraan 1990-luvulta tähän hetkeen, sillä ne A) ovat niin raskaat ja hitaat, B) eivät tarjoa paitsi päivittymätöntä tietoa mutta myös C) väärää tietoa kunkin hetken tilanteesta.

(Yllätys oli kuitenkin suuri kun Muumiluettelot olivat ajan tasalla. Joskus ne olivat kaksi-kolme vuotta jäljessä..)

No kuitenkin, sain Arabian asiakaspalvelusta viestin jossa kiitettiin yhteydenotosta, kerrottiin melkein kaikkien olevan lomalla ja että asiaan palataan kun vastauksia saadaa.

Seuraa mukana, ilmoitan heti kun saan oikeaa faktaa Arabialta!


maanantai 15. heinäkuuta 2013

Muumikulho Hemuli

 Kävin ostamassa Hemuli-kulhon, kun se minkä omistan on käytetty. Näitä vielä löytyi kaupasta, mukit olivat jo lähteneet trokareiden matkaan. Yllättävää kyllä Vilijonkka-mukeja oli vielä yllin kyllin! Täytyy käydä lähipäivinä ostamassa vielä Vilijonkka kulhona, kun sekin löytyy vain käytettynä kaapista...






Täytyy vielä esittää kiitos kaikille lukijoille! Vaikka tässä blogissa on ollut välillä kolmenkin kuukauden pausseja, riittää trafiikkia silti päivittäin! Tänään menee 11 000 sivukatselun raja rikki. Mielestäni se on paljon koska tämä ei ole muotiblogi tai muu vastaava. Kai muumiastiat sitten vain kiinnostavat..

Blogilista on ainoa paikka missä tämä tietääkseni on listoilla, muussa sosiaalisessa mediassa tätä ei ole ainakaan tietääkseni jaettu. Kävijöitä ei kuitenkaan ole koskaan liikaa, joten jos muumeista tykkäät, liity lukijaksi ja/tai jaa blogin osoitetta eteenpäin omiin piireihisi!




torstai 11. heinäkuuta 2013

Muumimuki Vilijonkka + alennusvinkki

Arabian muumimuki Vilijonkka
Ostin samaan aikaan sesonkimukin kanssa tämän Vilijonkan, uudestaan. Se mikä minulta löytyy on käytetty, ja se on suuri ei kaikissa uudemmissa mukeissa. Trokarit olivat tyhjentäneet -sen kaupan missä kävin- Hemuleista joten sitä en voinut uusia (sekin löytyy käytettynä). Ensi viikolla täytyy käydä etsimässä toisaalta, kun on palkkapäivä.

Vilijonkka kasvaa arvossa nopeasti. Muki maksaa vielä kaupoissa sen 12 - 16 euroa niin kauan kuin niitä hyllyssä riittää. Valmistus lopetettiin 30.6.2013 ja koska uusia keräilijöitä tulee koko ajan, on vuoden päästä tällä todennäköisesti melkein puolta korkeampi arvo.


Lisäksi Finnish Design Shopissa tällä hetkellä Muumeissa alennuksia kesän sesonkiastioista ja Talvimetsä -koristeista! Seikkailu -sarjaa siellä näkyi olevan edelleen varastossa myös. Tuolla on kesäkampanjan Klarnan kanssa, tilaukset menee maksuun vasta elokuun lopussa. Lisäksi yli satkun tilaukset toimituskuluitta.

Seuraavassa postauksessa pohdin, miksi kerään muumeja?

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tuotannosta poistuu seuraavaksi nämä tuotteet + uusi muumiastiasto / muumisarja!!

Muumivalikoimaan on siis tulossa muutosta taas. Ilmeisesti vuoden vaihteessa tuotannosta poistuu Muumimamma ja Muumipappa, mukit ja kulhot. Lisäksi poistuvien listalla on matalat lautaset Juoksujalka, Yhdessä, Muumitanssi ja Kevätsävel.

Noista uusimpien matalien lautasten printeistä en ole koskaan pitänytkään, mutta kai ne on nyt hamstrattava itselleen kun kerran tulevat poistumaan. Tällä tietoa uudet Niiskuneiti ja Muumipeikko -lautaset ovat ainoita.

Tulipa vastaan kuva uudesta sarjasta joka tulee syksyllä.

Tulisi jo, tulisi jo, tulisi jo, tulisi jo...
Uuteen sarjaan näyttäisi kuuluvan muki, kulho, matala lautanen, kannu ja kahdenlaista purkkia. Onko taustalla jotakin alustaa / verhoakin... Koska noihin tulee kulumaan rahaa, täytyy täydentää heti ensi viikolla palkkapäivänä puuttuvia osia noista poistuvista.

Hemulikin jäi hankkimatta uutena, kaapista löytyy vain käytetty setti.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Stockmann erikoismuki 2012






Aiemmin jossakin kohden kirjoitin Stockmannin erikoismukista, joka pienenä painoksena loppuunmyytiin hetkessä. Tämä aiheutti hurjaa hamstraamista, trokarien kiskontaa ja mukitta jääneiden hammasten kiristystä. Stockan erikoismukista kuitenkin tuli jonkunlainen jälkipainos ja tämä ainakin hetkellisesti alensi hintoja. Itse sain huuto.netistä sellaiseen hintaan mukin että sen viitsin ostaa. Tämä kuitenkin keräilijälle on omanlaisensa aarre.
Muki on siis osa Stockan 150 -vuotissynttäreiden kunniaksi julkaistu, hetken syksyllä 2012 myyty muki.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Muumi kannu Seikkailu


Muumi juoksee nyt kannun kyljessä tässäkin taloudessa.
Vielä on kolmisen kuukautta aikaa hankkia loput Seikkailut, mitä kokonaisuudesta uupuu.

Muumit löydät esim. Prisman verkkokaupasta.

Uusin Prisma on avattu - verkossa

lauantai 3. marraskuuta 2012

Muumimuki Muumipeikko jäällä



Muumipeikko jäällä. Muki ollut valmistuksessa vuodesta 1999, pian saamme uuden Muumipeikon koska tämä poistuu tuotannosta vuoden lopussa.
Taas jaksan muistuttaa että mikäli ette tätä vielä omista (monet eivät kerää perusvalikoiman mukeja koska "niitä on aina saatavilla") niin äkkiä kokoelma täydeksi, hopihopi!

Murokulho Primadonnan Hevonen


Koska kaupassa vielä törmäsin tähän, ostin sen pois vaikka ajattelin jättäväni syvät lautaset vähemmälle huomiolle.
Nyt kuitenkin muiden muumien seurassa myös kesän sesonkikulho.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Muumi murokulho/syvä lautanen Vilijonkka


Nyt tämä saa riittää.. Vilijonkka syvän lautasen sain ilmaiseksi, se on käytetty. Muumiastioita on tullut liian pienessä ajassa liian paljon taas hamstrattua. Nyt tämä loppuu (niin vissiin.)!

Vilijonkkaa on valmistettu vuodesta 2004 lähtien, ja ainakin itse uumoilisin sen olevan pian vaihtovuorossa. Toki nyt Muumipeikon ja Niiskuneidin jälkeen olisi jokseenkin loogista laittaa vaihtoon Mamma ja Pappa, mutta se jää nähtäväksi.

Vilijonkka matala lautanen





Matala lautanen Vilijonkasta saapui myös. Tämä on tätä uudempaa satsia, ja pohjassa on siis vain Arabian leima ja maalaava muumi, ei kuvaa. Käsittääkseni näitä ei enää tehdä, vaan niitä laitettiin liikkeelle pari vuotta sitten tietty määrä. Näitä voi kaupoissa ollakin siellä täällä, mutta virallisesti ei valikoimaan enää kuulu.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Niiskuneiti matala lautanen


Muumimania... Nyt on siis Niiskuneidistä matala lautanen, vieläpä kaksipuoleisella kuvalla ja pakkauksessa. Nyt vuodenvaihteessa keltainen Niiskuneiti kun poistuu tuotannosta, tämä lisättynä mukilla ja kulholla on jo keräilyn arvoinen setti.
Room21:llä on edelleen muumikampanja, ja muumituotteensa ovat alennetuilla hinnoilla. Firman plussapuoliin kuuluu ilmainen toimitus ja Klarnan osamaksumahdollisuus!!
Talven sesonkimukin jälkeen suosituimmiksi mukeiksi ovatkin nousseet Niiskuneiti ja Muumipeikko, joka myös poistumassa.


lauantai 13. lokakuuta 2012

Muumimuki Niiskuneiti


Ostin kirpputorilta haljenneen Niiskuneidin huokeaan 3,50€ hintaan. Tämän saan arkikäyttöön ja uuden sitten säilytykseen. Vuoden, ehkä kahden päästä tämäkin halkeaman omaava muki kelpaisi ilomielin uuteen kotiin, kun Niiskuneitiä ei ole hetkeen ollut tuotannossa.

Tämähän siis poistuu valikoimista nyt vuoden vaihteessa. Muistakaa pitää huoli että hankitte tämän ja Muumipeikon ennen kuin tarjolla on vain trokarien huippuhintaisia tuotteita!!

Esim. Room21:ssä on edelleen muumit kampanjahintaan sekä ilmaisella toimituksella!!


torstai 4. lokakuuta 2012

Iittala juomalasi Nuuskamuikkunen



Käsittämätöntä. Löysin kaapista tämänkin, en lainkaan muistanut että vielä oli nuuskamuikkunen -lasikin olemassa. Näitä juomalasejahan oli neljä erilaista, Nuuskamuikkunen, Muumipeikko, Niiskuneiti ja Pikku Myy. Niitä myytiin koko settinä pahvipakkauksissa, mutta ainakin tätä Nuuskamuikkusta myös yksinään. Hinta oli kaupassa silloin 5,30€. Neljän lasin setistä pakkauksineen on netissä saatu n. 25-30€.
Tämä menee nyt "muumihyllylle" odottelemaan.

Harmittaa kun en huomannut lainkaan Stockmannin juhlamukin olemassaoloa ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Mukit myytiin loppuun lähes heti, ja trokarit myyvät niitä nyt netissä 80-90 euron hintaan..

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Matala lautanen Seikkailu


Seikkailu-sarja sai lisäystä, kun, ensimmäistä kertaa, sain hommattua matalat lautaset sarjasta. Muumipeikko vipeltää näissä lautasissa vain "syömäpuolelta", alapuolella ei samaa kuvaa ole kuten alkuperäisissä matalissa lautasissa on ollut.
Keräily jatkuu...